Kalenterissani useinmiten perjantaille on merkintä: perjantai-blogi. Tämän perjantain blogi-teksti on viimeinen, jonka tässä hankkeessa kirjoitan. Tuleva maanantai on viimeinen työpäiväni Seinäjoen ammattikorkeakoulussa ja Ovi auki elämään!-hankkeessa. Työn kentällä oven sulkeminen on sosiaali -ja terveydenhuollon ammattilaiselle peruskauraa. Sijaisuudet ovat alkaneet ja loppuneet, määräaikaisen työsuhteet kuuluvat ikään kuin asiaan. Tällä kertaa kuitenkin, oloni on haikea. Hanketyön itsenäisyys on kaksiteräinen miekka. On vapautta, enemmän on kuitenkin vastuuta ja kentällä työskenteleviä, pian entisiä yhteistyökumppaneita jään ikävöimään ja muistamaan lämmöllä. Astun uuteen kuitenkin innolla.
Miltä sinusta tuntuvat loput ja alut, oven sulkeminen ja uuteen astuminen? Haikeus. Ahdistus. Jännitys. Pelko. Innostus. Epäily. Onni. Nämä kaikki ovat tunteita, joita tutusta tilanteesta uuteen astuminen voi herättää. Oli se sitten uusi työ, opinnot, muutto, uuteen ihmiseen tutustuminen, omalta mukavuusalueelta poistuminen.
Susanna Jussila kuvaa runossaan uutta alkua kauniisti:
Tulet käymään läpi
maanjäristykset
hirmumyrskyt
hyökyaallot
ja tulivuorenpurkaukset.
Mutta uusi alku voi lipua
luoksesi myös varkain
kuin vuodenaika, joka
vääjäämättä virtaa.
Ja vaikka kukaan ei
varsinaisesti pakota,
jossain vaiheessa,
pitäisi osata myös
luopua.
Usein unohdamme hyvän olemassaolon mahdollisuuden. Huomiomme lukkiutuu negatiivisiin asiaan/asioihin. Yksinäinen nuori voi ajatella, että epäonnistuneiden opiskelu-yritysten jälkeen samoin tulee varmuudella tapahtumaan tulevaisuudessa joka kerta. Kaikki yritykset ovat tuhoon tuomittuja. Huomio lukkiutuu ja positiiviset asiat jäävät huomioimatta. Pysähdy miettimään itsemyötätuntoisesti henkilökohtaisia onnistumisen kokemuksia. Keskity näihin kokemuksiin ja siihen tunteeseen, mitä muistot tuovat mieleen. Saatamme olla hyvin tuomitsevia itseämme kohtaan. Jos tunnistat tämän itsessäsi, voit kysyä puhuisitko parhaalle ystävällesi samoin kuin itsellesi?
Mitä minä olen oppinut tämän hanketyöskentelyn myötä? Minulle on avautunut nuorisotyön kentän moninaisuus. Olen oppinut uutta palvelujärjestelmästä, sen eri puolista. Olen ottanut henkilökohtaisen digiloikan, tutustunut korkeakoulumaailmaan työntekijän näkökulmasta. Erityisesti olen kohdannut. Olen kohdannut maan mainioita nuoria, saanut kävellä vierellä ja ohjata oikeaan osoitteeseen.
Menestyksestä loppuvuotta juuri sinulle, hymyillään kun kohdataan!
-Tiina-